 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
2011|| Malin Simons, Annika Bergvik-forsander,Maria Schauman, Hans G. HästbackaHöyryhuoneessa on esillä Annika Bergvik-Forsanderin erityisesti höyryhuoneessa esitettäväksi tehty 10 teoksen sarja Venus/Vanitas. Myös Malin Simonsin teoksia jää katsomaan tarkemmin. Vasemmanpuoleisessa höyryhuoneessa on esillä Öiset korttelit-installaatio. Aika seisahtuu, kun alkaa seurata, miten talojen muodostamassa korttelissavalot hiljalleen illan tullessa yksitellen syttyvät ja yön lähetessä sammuvat. Mielenkiintoisia ovat myös pienet posliiniveistokset 1900-luvun alkupuolen ihmisistä. Pakkaamossa voi tutustua Maria Schaumanin pronssi- ja betoniveistoksiin. Esillä on mm. pronssiveistos hänen edesmenneestä miehestään Carl (Kalle) Schaumanista, joka edusti neljättä polvea Wilhelm Schaumanin jälkeen. Myös ballerinaveistokset lumoavat herkkyydellään. Em. täysin poikkeava on Hans Hästbackan valokuvanäyttely Black Box! Jo näyttelytila pihanperällä, parakkivessan miesten puolella, on poikkeava. Hans on asettanut seinille viime kesänä Neulanreikäkameratapahtumaan osallistuneiden ottamia mustavalkokuvia. Niiden lisäksi esillä on Hansin itsensä ottamia kuvia Sikurimuseon miljööstä. Kuvat ovat mielenkiintoisia jo kuvakulmiensakin takia. ”Esillä on myös muutama, Suomen laki vuosimalli 1973 -kirjasta tekemälläni kameralla toteutettu valokuva”, Hans kertoo. 2010|| Sven Svanbäck, Sture Sunabacka, Hans G. Hästbacka|| Hans G. HästbackaHans G. Hästbacka on erikoistunut neulanreikäkuvaukseen. "Valmistan ns. "matalateknologisia" neulanreikäkameroita eri materiaaleista. Näillä kotitekoisilla kameroilla, joilla yhden ainoan valokuvan ottaminen päivänvalossa saattaa kestää jopa reilun tunnin, olen vanginnut virtaavan veden liikkeen ja valon." "Camera obscura-projekteissani pyrin etääntymään digitaalisuudesta ja nopeudesta. Yritän palata alkukantaiseen ja yksinkertaiseen." Teerijärveltä kotoisin oleva Hans G. Hästbäcka (1966) asuu tällä hetkellä Turussa. 10 vuotta kestäneen metsuriuran jälkeen Hans aloitti opiskelun Svenska Yrkeshögskolanin kuvataiteen koulutusohjelmassa Uudessakaarlepyyssä 2000-luvun alussa. Opintojensa aikana hän innostui neulanreikäkuvauksesta osallistuessaan saksalaisen taitajan pitämälle kurssille. "Valmistan itse neulanreikäkamerani (hinta 10 sentistä 20 euroon). Kamera voi olla vaikkapa tulitikkulaatikko. Asennan laatikkoon metallilevyn palan, jossa on pieni reikä. Laatikon sisälle tulee valokuvapaperia, johon kuva valottuu." Hans on osallistunut valokuvillaan lukuisiin näyttelyihin ja pitää neulanreikätekniikasta kursseja eri puolilla Suomea. Sikurimuseon näyttelyyn Hans tuo esille n. 10 mustavalkoista taidevalokuvaansa. || Sture SunabackaSture Sunabacka on maalannut sekä akvarelleja että akryylejä. Viime vuosina hän on tehnyt myös vähän metalligrafiikkaa. Näyttelyissä hän on kuitenkin saanut myönteisintä palautetta puuveistoksistaan. Sture Sunabackan ensimmäinen näyttely oli 2006. Sen jälkeen hän on osallistunut lähes pariinkymmeneen eri näyttelyyn. Sture Sunabacka (1952) on pietarsaarelainen matematiikan opettaja. "Olen ollut kiinnostunut taiteen tekemisestä lähestulkoon koko ikäni, mutta aktiivisemmin aloitin vasta 2002. Tuolloin aloin käydä kursseilla ja maalasin akvarelleja ja akryylejä. || Sven SvanbäckParhaiten ehkä metalligrafiikastaan tunnettu Sven Svanbäck kiinnostui ikonien maalaamisesta 2007: Ikoni-sana tulee kreikankielen sanasta ”eikon”, joka tarkoittaa kuvaa. Ortodoksisessa kirkossa ikonit ovat pyhiä kuvia, kristinuskon kuvallisia ilmauksia. Höyryhuoneen näyttelyyn tulevat ikonit Sven Svanbäck on maalannut ikonimaalauksen perinteitä kunnioittaen. Pietarsaarelainen Sven Svanbäck (1940) teki työuransa konesuunnittelijana Wärtsilällä ja Elektroluxilla. Hänen erikoisalaansa olivat pesukoneet ja lingot. Työelämästä siirtymisen jälkeen hän on keskittynyt taiteen tekemiseen. Aluksi tulivat akvarellit, sitten öljyvärimaalaukset ja viime aikoina ikonit. Sven on vetänyt työväenopistolla metalligrafiikan kursseja jo 10 vuotta. Hän osallistui ensimmäisen kerran Pietarsaaren Taiteenystävien yhteisnäyttelyyn 1968. Työt olivat öljyvärimaalauksia. NÄYTTELYARKISTOMestari K:n eli Pentti Kaskipuron oppilaiden taidenäyttelyt Sikurimuseon höyryhuoneessa 1999 - 2009 Museon höyryhuoneen heinäkuisissa päänäyttelyissä on ollut esillä suomalaisten huippugraafikoiden teoksia. Heinäkuun 2008 taidegraafikko oli Hannu Hyrske ja kesällä 2009 saamme nauttia mm. Esa Riipan taidenäyttelystä. Tervetuloa, vapaa pääsy! 2009 || ESA RIIPPATänä kesänä kannattaa vierailla Sikurimuseolla! Heinäkuussa 10-vuotisjuhlanäyttelyssä Esa Riipan grafiikkaa. Esa Riipalla on menossa 30. vuosi vapaana taiteilijana. ”Vuoden 1979 alusta jäin pois kuvaamataidon opettajan työstä Kokkolan Hakalahden yläasteelta. Ensimmäisen grafiikan tein 1969 - 40 vuotta sitten!” Sen jälkeen Esa on julkaissut yli 500 grafiikkateosta. 
Viivaa maasta kuuhun!
”Mielenkiinto vetää, mielenkiinto vetää”, naurahtaa Esa etnisen ravimiehen tavoin ateljeessaan Kälviällä toukokuun alussa miettiessään, mikä motivoi vielä 40 vuoden jälkeen. ”Olisi liian helppoa, jos osaisi vastata kysymykseen, mistä ideat tulevat. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän niitä syntyy. Toisaalta myös ammattitaito ruokkii niitä. Yleensä idea lähtee visuaalisesta aiheesta. Esimerkiksi junan ikkunasta voin nähdä vilaukselta jonkun maiseman, valaistuksen tai tietyn efektin. Jos vaikutelma on tarpeeksi voimakas, oleellinen jää päähän. Aikaa voi kulua siihen, kun miettii, miten idean saa teknisesti toteutettua. Oikeastaan voi sanoa, että tiettyjen asioiden toteuttamiseen on mennyt 60 vuotta eli koko ikä!” ”Varsinaiseen tekniseen toteutukseen tarvitaan kuparilaatan lisäksi oikean kokoinen piirrin ja oikea syövytysaika. Vahvimmat viivat ja avainlaatta tehdään ensin ja sävylaatta sen jälkeen. Yleensä minulle riittää kaksi painoväriä. Laattojen tekeminen vie aikaa viikon verran.” Ympyrä sulkeutuu Esa Riipan näyttely päättää Sikurimuseolla jakson, jonka aikana museon höyryhuoneessa on 9 kesänä esitelty Mestari K:n eli professori Pentti Kaskipuron ja hänen oppilaidensa taidetta. Ajatus ensimmäiseen grafiikkanäyttelyyn 1990-luvun lopussa tuli silloiselta Wisapakilta. Wisapakille oli ostettu uusi painokone ja wisapakilaiset halusivat todistaa, että koneella voi painaa jopa grafiikkaa! Ja niin kävi - edelleen Esa Riipan Wisapakin painokoneella tuolloin painettu teos on Walkin arvostettu yrityslahja. Wisapakilla silloin työskennellyt Johan Wik vihjaisi, että voisimme kysyä Esalta halukkuutta tuoda grafiikkaansa esille Sikurimuseolle. Siitä alkoi tarina, jonka punaiseksi langaksi muodostui graafikko Pentti Kaskipuro ja hänen entiset oppilaansa: Esa Riippa, Elina Luukanen, Inari Krohn, Outi Heiskanen, Mirja Airas, Marjatta Hanhijoki, Kaija-Riitta Iivonen ja Hannu Hyrske. Taidetta 10-vuotiskaudelta Esa tuo Sikurimuseon näyttelyyn grafiikkaansa menneeltä 10-vuotiskaudelta. Mielenkiintoisena lisänä on Esan ja Verlan tehdasmuseon Eero Niinikosken pitkän yhteistyön tuloksena 1990-luvulla syntynyt Cara Verla sarja. Se on 5-näytöksinen graafinen ooppera, jonka osien nimet ovat Barcarola, Menuetti, Balladi, Nokturno ja Aria. Verla on myös UPM:n omistaman tehdasmuseon (puuhiomo ja pahvitehdas)ja upean tehdasmiljöön kokonaisuus Verlassa lähellä Kuusankoskea. Verla on yksi Suomen 7 maailmanperintökohteesta.
2008 || HANNU HYRSKE”Kiva siirtyä toisesta työstä toiseen, kun jää jossakin vähän jumiin”, kertoo Sikurimuseon heinäkuun taiteilijavieras Hannu Hyrske ateljeessaan Järvenpäässä toukokuussa.”Olen ehkä eniten tunnettu graafikkona. Maalaus on kuitenkin ollut mukana koko ajan.” Alunperin valokuvaajaksi valmistuneelle Hannulle myös veistosten tekeminen on mieluisaa. 
”Tuon Sikurimuesolle pääasiassa öljy- ja temperatöitä, mutta myös grafiikkaa. Grafiikantyöni ovat aika lailla esittäviä. Maalauksissani lähden asetelmista, mutta tekemisen myötä niistä saattaa tulla melko abstaraktisia. Maalauksissa minulla on koko ajan mukana siveltimellä tai liidulla piirretyt viivat - ne antavat töilleni rytmiä.” Veistoksissa Hannun mielimateriaaleja ovat puu, kivi ja savi.
”Minulle oli jo lapsesta saakka selvää, että minusta tulee taiteilija. Valmistuttuani graafisen suunnittelun linjalta valokuvaajaksi kuvasin mm. Friitalalle ja Marimekolle. Valokuvaus on kuitenkin ollut vain sivujuoni.” Taiteen tekemisen ohessa Hannu on toiminut opettajana ja vetänyt kursseja Pekka Halosen ateljeessa ja Vantaan aikuisopistossa. Sikurimuseon höyryhuoneen näyttelyissä on 9 vuoden aikana esitetty Mestari K:n eli Pentti Kaskipuron oppilaiden taideteoksia. Hannu opiskeli Pentin ohjaamana grafikkaa 1970-luvulla taidekorkeakoulussa.”Pidämme edelleen tiiviisti yhteyttyä. Arvostan Pentissä hänen intensiivistä paneutumista työhönsä, äärimmäistä huolellisuutta ja taiteellista sivistystä.”
2007 || KAIJA-RIITTA IIVONENHei, mitä tämä on? Näin saattaa moni ihmetellä tullessaan heinäkuussa katsomaan Sikurimuseon höyryhuoneen näyttelyä. Ja sen voi luvata, että vierailijalla on edessään mielenkiitoinen retki kuvanveistäjä Kaija-Riitta Iivosen taiteeseen! 
“Minulle sopii materiaaliksi kaikki, mikä käteen saattuu”, kertoo Kaija-Riitta Iivonen ateljeessaan Porvoon Taidetehtaalla huhtikuun puolivälissä.
Ateljeessa kierrellessä löytää hänen savesta tekemiään muotokuvia, pieniä ihmishahmoja, enkeleitä, maalauksen Porvoosta joelta päin etualalla puisia linnunpönttöjä ja vaikka mitä. Ihastuttava, savinen kuumailmapallo hahmoineen riippuu jostain. “Yksi tuollainen on eduskunnassakin!” Kaunis on myös unenomainen, sininen enkelitaulu “Jaakobin uni”. Se on tehty lasintausmaalausmenetelmällä maalaamalla lasin taakse kuva enkeleistä tikapuilla. “Lasin taakse maalaaminen on yllättävän vaikeaa”, kertoo Kaija-Riitta. Kiehtovia ja ilmeikkäitä ovat myös hänen savienkelinsä. “Savienkeleitä tein jo 1970-luvulla, ennen enkelibuumia. Enkelit kiinnostavat minua. Ne ovat hyvyyden merkkejä ja niitä esiintyy monissa uskonnoissa.” Kaija-Riitta, kuten Sikurimuseon viime kesien muutkin heinäkuiset taiteilijavieraat, on ollut graafikko Pentti Kaskipuron oppilas. Kaija-Riitan taidetta on Suomessa esillä mm. Kiasmassa, Ateneumissa, Oulun ja Kajaanin taidemuseoissa. “Pietarsaaren seutu on minulle uutta, niinpä tulen mielelläni Sikurimuseolle!”
2006 || MARJATTA HANHIJOKIUseimmat taiteilijat hallitsevat monia tekniikoita. Harva on kuitenkaan niin monipuolinen kuin Marjatta Hanhijoki, Sikurimuseon höyryhuoneen heinäkuun näyttelyn taiteilijavieras. Hänet tunnetaan graafikkona, mutta myös arvostettuna akvarellitaitelijana, muotokuvamaalarina, piirtäjänä ja tussimaalausten tekijänä. 
Marjatta valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta 1971. Siitä lähtien hän on ahkerasti pitänyt näyttelyitä ja osallistunut niihin kotimaassa ja ulkomailla, toiminut näyttelykuraattorina, hoitanut taidepuolen jury- ja muita luottamustehtäviä, toiminut taideopettajana, tullut palkituksi ja ennen kaikkea ollut tuottoisa taiteilija.
“Lukioaikana työskentelin Ateneumin taidemuseossa vahtimestarina. Ajattelin silloin, että tänne haluaisin omia töitänikin näytteille”, Marjatta muistelee. Hänen äitinsä oli erittäin kiinnostunut kuvataiteista ja huolehti, että kotona oli aina piirustustarvikkeita. Nuorena tyttönä Marjatta harrasti myös tanssia ja laulua, mutta kuvataide voitti. Taide on siirtynyt perimänä myös pojalle, joka on valitnnut alakseen kuvanveiston. Marjatalla on ateljeessaan kaikki grafiikan työvälineet.“Grafiikkaa teen eniten talvella, kesällä akvarellit ovat mieluisia. Tilauksesta maalaan muotokuvia, useimmiten tilaajan toiveesta öljyväreillä. Piirtäminen on vuorossa silloin, kun se tuntuu oikealta tekniikalta.”
2005 || MIRJA AIRASHeinäkuun näyttelyssä jatkuu Mestari K:n eli graafikko Pentti Kaskipuron oppilaiden taidenäyttelyt. 
Taiteiljavieraana esiintyi hämeenkyröläinen Mirja Airas, joka tätä nykyä keskittyy hiilipiirroksiin ja akvarelleihin.
Airas opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 60-luvulla, jonka jälkeen hän oli jatko-opiskelijana Pentti Kaskipuron johdolla.
Hän on myös performanssi-taiteilija ja esiintyy ryhmässä "Record Singers", joka aloitti vuonna 1973 .
2004 || OUTI HEISKANENMoni tunnistaa graafikko Outi Heiskasen valokuvista. Sikurimuseolla kävijä voi heinäkuussa tutustua myös hänen taiteeseensa. Museon höyryhuoneen seinille ripustetaan kolmisenkymmentä Outin työtä - huumori yhdistävänä tekijänä. 
Outi Heiskasen taiteilijaura on kestänyt 30 vuotta ja sen aikana hän on ollut paljon julkisuudessa.
“Minulla on jo monet leimat niskassa eikä taiteilijan ammatti muutenkaan taida olla maailman kevein ammatti. Minulle se on kuitenkin kohtalo, josta olen iloinen.”“On ollut ihana yllätys, että ns. tavalliset ihmiset väittävät löytävänsä kuvistani jotain ja toisaalta ne kelpuutetaan nykytaiteeksikin”, kertoo Outi ateljeekodissaan Helsingissä kesäkuun alussa. “Piirsin jo 2-vuotiaana isälleni kuvia, kun hän oli sodassa.” “Äitini, nähdessään, mikä minusta oli tulossa, oli aluksi kauhuissaan. Käytännön ihmisenä hän sopeutui ja suunnitteli minusta piirustuksen opettajaa, jona olen myös toiminut. “Pidän puusta, savesta, pronssista ja kivestä. Olen opetellut kivenhakkaamista, joka osaltani on melko sattumanvaraista, ikäänkuin että, katsotaanpa, mitä täällä on sisällä.” “Piirtelen, kun tulee hyvä hetki. Panen piikin laatalle ja parhaassa tapauksessa tiedän, mistä alan vetää. Melkein kaikki kuvat ovat aluksi abstarktisia, mutta pikku hiljaa viiva asettuu elolliseksi - eläimeksi ja ihmiseksi. Ensimmäisen koevedoksen jälkeen alkaa varsinainen työ.” “Teen vuodessa pari sarjaa, jotka täyttävät grafiikan vaatimukset ja joilla rahoitan kokeiluni, installatiot ja performanssit”, kertoo Outi ja toteaa, että monet luulevat hänen pikku torkahduksiaankin performanssiksi. “Performanssista niissä ei ole kysymys, vaan yksinkertaisesti siitä, että minulla on unitauti.”
2003 || PENTTI KASKIPUROSikurimuseon heinäkuisen grafiikkanäyttelyn taiteilija, professori Pentti Kaskipuro tuntee sikurin. “Muistan sikuripötköt lapsuudesta ja 1950-luvulta, jolloin toimin somistajana Kahvi Oy:lla Katajanokalla Helsingissä.” Tuskinpa nykyiselle huippugraafikolle nuorena somistajana tuli sikuripötköjä asetellessaan mieleen, että vielä jonain päivänä hänen töitään esiteltäisiin Schaumanin entisen sikuritehtaan höyryhuoneessa Pietarsaaressa. Näin on kuitenkin käynyt. 
Pentti Kaskipuro on tehnyt yli 50-vuotisen uransa aikana noin 550 grafiikkateosta. “Teen pieniä, mustia kuvia pienistä asioista. Oleellisin väri töissäni on musta ja sen eri sävyt”, kertoo Pentti kesäkuun alussa ateljeessaan Korsossa.
“Työvälineeni on useimmiten timantti- tai teräskärkinen kaiverruspiikki, jolla piirrän haluamani kuvan viivoilla kuparilaatalle.” Toinen hänen käyttämänsä tekniikka on akvatinta. Akvatintassa laatalle syövytetään toisistaan eroavia pintoja hartsi- tai bitumipölyllä, joka sulatetaan laatan pinnalle. Pienet pölyhiukkaset, pisteet, suojaavat laattaa syöpymiseltä. Vuorotellen syövyttämällä ja jo valmiiksi syövytetyt pinnat lakkaamalla syntyy lumisademainen vaikutelma. “Silmästä sisään, päässä kypsyy ja käden kautta ulos”. “Päässäni liikkuu kaikenlaisia mielikuvia. Sitten joskus sattuu, että näen jotain mielikuvaani vastaavaa. Kun mielikuvat ja näkemäni käyvät yksiin, syntyy idea. Joskus joku työ saattaa olla työn alla useamman vuoden, tavallisesti kuitenkin viikkoja.” Kesäkuun alussa, tätä haastattelua tehtäessä, yhdellä työpöydällä on kuivunut sokerijuurikas ja toisella kivettynyt limppu. Pentillä on ollut huono näkö koko ikänsä. “Nuorena se kiusasi aika paljon ja mietin, kannaattaako aloittaa grafiikan tekoa.” Mutta veri veti. “Tähän mennessä minulle on tehty 10 silmäleikkausta ja tätä nykyä näkökykyni on 20 % normaalista.” “Olin aikoinani pyrkinyt Taideteollisuus keskuskoulun (nyk. Taideteollinen korkeakoulu) graafiselle linjalle, mutta minua ei valittu. Opiskelin piirtämistä Vapaassa taidekoulussa ja taidemaalari Yrjö Verho opetti minulle maalauksen perustaitoja.” “Vapaana taiteilijana aloitin 1961. 1965 pyysivät minua silloiseen Taideteolliseen oppilaitokseen eli nykyiseen Taideteolliseen korkeakouluun grafiikan tuntiopettajaksi. 1974 minut nimitettiin taiteilijaprofessorin virkaan 5 vuodeksi.” “Kun täytin 60 vuotta, entiset oppilaat ja kollegat hankkivat minulle professorin tittelin. Minulla oli kivoja oppilaita: Elina Luukanen, Esa Riippa, Outi Heiskanen, Marjatta Nuoreva, Marjatta Hanhijoki ja monia muita, joiden kanssa olen edelleen yhteydessä”, kertoo Pentti.
2002 || INARI KROHNGrafiikasta kiinnostuneet voivat tänä kesänä herkutella Sikurimuseon heinäkuisessa näyttelyssä Inari Krohnin taiteella. Inari asettaa näytteille museon höyryhuoneeseen kolmisenkymmentä teostaan. Hänen aiheitaan ovat luonto ja kulttuurit. Lempiväri on sininen. Inari asuu Nummelassa, eteläsuomalaisen maalaismaiseman ympäröimänä, tunnin automatkan päässä Helsingistä. Mm. Sikurimuson näyttelyn julisteen “Talvi” metsämaisema avautuu hänen ateljeensa ikkunasta. Ateljee on aikoinaan kansakouluna toimineen ison, hirsisen rakennuksen eteläpääty. Muu osa koulua on ollut Inarin ja hänen perheensä (mies + 2 tytärtä) kotina jo 27 vuotta. 
“Olen liikkunut Japanissa ja tutustunut sikäläiseen 1000-vuotiseen paperinteko- ja puupiirrosperinteeseen.” “Puupiirros on maalauksellista ja itsekin teen grafiikantöitteni taustaksi usein vesiväripuupiirroksen kohopainotekniikalla. Varsinaisen aiheen teen viivasyövytysmenetelmällä (syväpaino) kuparilaatoille, joissa käytän öljypohjaisia metallivärejä. Jännittävää on aina nähdä, miltä lopputulos näyttää prässin jälkeen”, kertoo Inari. Kaukoidän maiden ja kulttuurien ohella Inari saa virikkeensä eurooppalaisesta kulttuurista. Hänen suosikkimaitaan ovat Italia ja Ranska. “Italiassa on ihmisen maisema, sieltä löytyvät valo, värit ja kauneus!”
Inarin teoksissa on toisinaan hänen itsensä perinteisin menetelmin valmistama paperi. Lisävärityksenä ja -mausteena papereissaan Inari käyttää vaikkapa ateljeessaan kukkineen ja kuihtuneen atsalean kukan terälehtiä. “Talvi”-teoksensa pehmeän sinen hän loi lisäämällä paperimassaan kangaskuituja taiteilijaystävänsä Pentti Kaskipuron farkuista. Inari tiesi jo 14-vuotiaana, että hänestä tulee taiteilija. Suuntaan vaikutti varmaan perheen taiteellinen tausta, mutta päätös oli hänen omansa. Aluksi, 1965, hän meni opiskelemaan Taideakatemian kouluun eli nykyiseen Kuvataideakatemiaan maalausta. “Opiskelin vuoden myös grafiikkaa. Aluksi tein grafiikkaa maalaamisen ohella. Molemmat ovat ihania! Nykyään teen kuitenkin enimmäkseen grafiikkaa. Sillä saa aikaan tietynlaista kerroksisuutta, viivaa ja mustuutta, joita muilla menetelmillä ei saa”, Inari pohtii 35-vuotisen taiteilijauransa kokemuksella.
2001 || ELINA LUUKANENSikurimuseolla avataan 60-vuotisjuhlavuottaan viettävän taidegraafikko Elina Luukasen taidenäyttely 4.7. klo 12.00. Näyttelyssä on esillä Elinan töitä vuosien varrelta, joita hän 30 taiteilijavuotensa aikana on tehnyt yhteensä noin 380 kpl. "En oikein itsekään tiedä, mistä aiheet tulevat. Kun mieli tekee, teen jostakin asiasta kuvan", kertoo Elina tulevassa, äitinsä Lea Ignatiuksen entisessä ateljeessa Helsingin Etu-Töölöössä kesäkuun alussa. 
Sikurimuseon näyttelyssä on esillä kolmisenkymmentä Elinan teosta, joissa vaihtelevat ruskean ja ultramariinin sinisen eri sävyt. Teosten nimet ovat lyhyet ja kertovat kuvan teeman ja tunnelman: Kotona, Sikin sokin, Kymmenen miehen talossa, Kirje, Takaovi, Vihdoinkin kahden, Isän tuoli. Sikurimuseon näyttelyssä on myös esillä tunnelmia ulkomailta mm. useita teoksia Ventsiasta.
Taiteilijan tyttärenä Elina "ei missään tapauksessa halunnut kuvantekijäksi", vaan tavoitteena oli arkkitehdin ammatti. Veri kuitenkin veti. "Parin vuoden arkkitehtiopintojen jälkeen tulin vanhempieni luo Vaasaan äidille kisälliksi. Huomasin, että tämä on mun juttu, minun ilmaisuvälineeni. Osaan tämän ajattelutavan", kertoo Elina lähes 30 vuoden takaisesta kokemuksestaan. Elina on syntynyt Helsingissä ja viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Vaasassa. "Isäni äiti oli ensimmäinen pietarsaarelainen naisylioppilas. Siihen aikaan Pietarsaaressa ei ollut lukiota, vaan hän opiskeli Brobergin koulussa Helsingissä ja kirjoitti sieltä ylioppilaaksi. Hänen isänsä oli puolestaan kuuromykkäinkoulun johtajana Pietarsaaressa." Elinan houkuttelivat Sikurimuseolle Esa ja Elina Riippa. Esalla - Suomen huippugraafikko hänkin - oli näyttely Sikurimuseolla pari vuotta sitten. Silloin hänen antamansa lupaus suositella Sikurimuseoa tunnelmallisena näyttelytilana on nyt kantanut miellyttävän tuloksen. Elinan töitä on tänä juhlavuotena ollut myös esillä eri puolilla Suomea: Tikanojan taidekodissa Vaasassa, Keski-Suomen museossa Jyväskylässä, Hämeenlinnan taidemuseossa, Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä ja Kouvolan taidemuseossa. Kesällä hänen teoksiinsa pääsevät tutustumaan Valamossa ja Retretissä vierailevat. Syksyllä K.H. Renlundin museossa Kokkolassa on näytteillä Elinan vanhempaa tuotantoa.
2000 || KAUPUNGIN KÄTKETYT AARTEETHeinäkuun taidenäyttelyssä esitellään Pietarsaaren kaupungin omistamaa taidetta teemalla "Kaupungin kätketyt aarteet". "Kaupungin kätketyt aarteet" -taidenäyttely on Pietarsaaren kaupunginmuseon ja Sikurimuseon yhteistyöhanke. "Pohdimme taidenäyttelyn sisältöä sikuritoimikunnassa ja tulimme siihen tulokseen, että emme lähde merta edemmäs kalaan, vaan pyydämme Pietarsaaren kaupunkia tämänkesäiseksi yhteistyökumppaniksemme", kertoo toimikunnan puheenjohtaja ja näyttelyidean isä, Reino Lammi. Kaupungin puolella taulujen valinnasta ovat vastanneet Kristina Lundström-Björk ja Maria Nylund. Esille tulee noin parikymmentä eri taiteilijan työtä. Niiden joukossa on mm. Eero Nelimarkan, Karin Sidorowin, Maja Arvosen, M. F. Myllymäen ja Erik Knifin tauluja. Sikurimuseon höyryhuoneeseen on kevään aikana asennettu uusi valaistus ja nyt jokainen näyttelyesine voidaan valaista mahdollisimman hyvin. "Ajatus syntyi viime kesänä, kun meillä oli esillä Suomen huippugraafikoihin kuuluvan Esa Riipan teoksia ja totesimme silloisen valaistuksen puutteelliseksi", kertoo höyryhuoneen valaistuksen hankkimisesta vastannut tehtaiden valokuvaaja Pertti Puranen. Muutenkin höyryhuoneen soveltumista näyttelytilaksi on parannettu ja huoneen ikkunoihin ja oveen on hankittu suojakalterit. Lisäksi museoon on asennettu kulunvalvonta- ja palohälytysjärjestelmät. "Tavoitteenamme on kehittää höyryhuoneesta tila, johon taiteilijat mielellään tuovat töitään esille", Pertti kertoo.
1999 || ESA RIIPPASikurimuseon kesänäyttelyssä Alholmassa on heinäkuussa esillä parisenkymmentä taitelija Esa Riipan grafiikanteosta. Kälviäläinen Esa Riippa on yksi Suomen arvostetuimmista nykypäivän graafikoista, jonka töitä on ollut esillä monissa Euroopan maissa niin yksityisnäyttelyissä kuin yhteisnäyttelyissäkin. 
Heinäkuun 1. päivänä Sikurimusolla avattava grafiikan näyttely on jatkoa Walki Wisa Pietarsaaren ja Esa Riipan yhteistyölle. Esa Riipan Walki Wisalle tekemä grafiikanlehti “Spegling” (Heijastus) nimittäin painettiin viime helmikuussa Walki Wisan uusimmalla 8-värifleksopaino-koneella. Tehtaan tavoitteena oli osoittaa painojäljen korkea laatu ja parhaimmaksi keinoksi siihen todettiin huippugrafiikan painaminen. Painatus onnistui molempien osapuolten mielestä erinomaisesti ja “Spegling” on myös esillä Sikurimuseon näyttelyssä.
“Tavallisesti valmistan kuvani syväpainomenetelmällä, tosin julisteitani on painettu myös offsetissä. Kuvat syntyvät viivoista ja sävypinnoista. “Speglingissä” tekniikka poikkeaa hieman tavanomaisesta; kuva rakentuu pelkistä viivoista. Tässä tekniikassa piirrän jokaiselle painovärille oman, yksivärisen kalvon ja värisävyt määrittelen värikartasta. Orginaali kuva syntyy vasta, kun kaikki värit on painettu”, kertoo Esa, jonka “vapaan taiteilijan” toimi hieman muuttuu syyskuun alussa hänen aloittaessaan grafiikan lehtorina Kuvataideakatemiassa Helsingissä.
|
